Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Rakkauden Antarktis ei ole helppo kirja, vaikka sen lukeminen luistikin niin mallikkaasti, että koko opus tuli ahmaistua parissa illassa. En ollut tätä ennen lukenut Stridbergiltä vielä mitään, vaikka aiemmat suomennokset Unelmien tiedekunta ja Niin raskas on rakkaus ovatkin olleet lukulistalla jo jonkin aikaa.

Kirjassa on varsin erikoinen kertojaratkaisu, sillä tarinaa kertoo murhattu prostituoitu Inni. Ilmeisesti tämä tarina pohjautuu todelliseen rikokseen ja oikeasti eläneeseen henkilöön, 1984 murhattuun prostituoituun Catrine da Costaan, jonka paloiteltuja ruumiin osia löytyi jätesäkeistä Tukholman ulkopuolelta.

Innin kautta lukija pääsee kurkistamaan hänen vanhempiensa ja lapsiensa elämään. Inni valottaa myös omaa menneisyyttään pikkuhiljaa. Murhaajan henkilöllisyyttä ei koskaan paljasteta ja muutenkin tähän keskitytään vain vähän, pääpaino on uhrissa Innissä ja hänen läheisissään. Onnistunut ratkaisu siinä mielessä, että turhan usein uhrit kärsimyksineen jäävät sivurooliin, kun keskitytään rikoksen tekijöiden motiiveihin ja mielenmaisemaan.

Stridsberg ei päästä lukijaansa helpolla, vaan Innin elämän kauhun täyteisiin viimeisiin hetkiin palataan toistuvasti. Aivan kuin hän haluaisi, ettei lukija vain unohtaisi, miksi tässä ollaan, miksi Inni katselee läheisiään nyt jostain muualta. Toimiva ratkaisu, vaikkakaan ei helppo lukijalle. Näin true crime -podcasteihin ja kirjoihin hurahtaneena, on ihan tarpeellistakin välillä muistuttaa itselleen, että rikosten taustalla on todellisten ihmisten kärsimys, ei vain uhrien vaan myös läheisten.

Kirjan runollinen kieli lumosi minut ja teki lukemisesta sujuvaa ja jopa helppoa, vaikka aiheensa ja kuvailujensa puolesta sen olisi pitänyt olla vaikeaa luettavaa. Innin kärsimykset tulivat suorastaan iholle, mutta kirjaa ei voinut silti laskea käsistään vaan se suorastaan pakotti lukemaan vielä yhden luvun. Jos kirjaa pitäisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se olisi lohduton. En muista milloin viimeksi olen itkenyt lukiessani yhtä paljon. Tämä ei ole huono asia, pidän hyvänä merkkinä sitä, että kirja herättää tunteita. Tällä kertaa ne olivat surumielisiä. Rakkauden Antarktis oli väkevin lukukokemus pitkään aikaan.

Kirja sijoittui kirjabloggaajien Blogistanian Globalia -kategoriassa toiselle sijalle. Itse olisin ehkäpä äänestänyt tätä ensimmäiselle sijalle.

SARA STRIDSBERG: RAKKAUDEN ANTARKTIS (KÄRLEKENS ANTARKTIS, 2018). TAMMI 2019. SUOMENTANUT OUTI MENNA. 310 SIVUA.

Uusi alusta sama vanha blogi

Pitkään pohdittuani päätin herätellä blogin jälleen henkiin ja samalla siirtää sen uudelle alustalle. Vaikka Blogger noin muuten oli ihan pätevä alusta, sen mobiilisovellus oli kaikkea muuta kuin hyvä ja koska nykyisin tulee käytettyä nettiä lähinnä kännykällä, tarvitsin julkaisualustan, jonka mobiilisovellus oli parempi. Niinpä päätin kokeilla WordPressiä, jonne minulla oli jo tunnukset ennestään. WordPressin sovellus on ainakin lyhyen tutustumisen perusteella vaikuttanut toimivammalta.

Saa nähdä, miten bloggaaminen näin pitkän tauon jälkeen lähtee sujumaan. Tavoitteenani on myös yrittää päästä eroon turhasta perfektionismista ja itsekriittisyydestä, joka on aiemmin rajoittanut minua ja tehnyt blogin päivittämisestä vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Tapanani on jäädä hiomaan tekstejä loputtomiin ja jumiutua lopulta niin pahasti, että en saa aikaiseksi mitään mielestäni julkaisukelpoista. Yritän siis laskea omaa rimaani ja päästää seulan läpi myös (omasta mielestäni) keskeneräisiltä tuntuvia postauksia. Tämä toimii eräänlaisena siedätyshoitona, että oppisin hyväksymään sen, ettei kaiken tarvitse aina olla täydellistä.

Blogi jää tauolle

Koska bloggaaminen ei aikomuksistani huolimatta ole lähtenyt sujumaan yhtään paremmin, olen päättänyt pistää blogin nyt telakalle. En osaa sanoa, kuinka pitkästä tauosta on kyse, mutta keskitän kirjajutut nyt instagramiin, jossa olen nimellä @kuutarlukee. Näyttää siltä, että ainakin tällä hetkellä lyhyt formaatti toimii itselleni paremmin. Saa nähdä aktivoidunko blogissakin vielä joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä instagram tuntuu luontevimmalta paikalta jakaa kirjoihin ja lukemiseen liittyviä juttuja.

Lina Bengtsdotter: Annabelle

Yksi harvoista tänä vuonna tähän mennessä lukemistani dekkareista on Lina Bengtsdotterin esikoisdekkari Annabelle. Kirja aloittaa rikostutkija Charline “Charlie” Lagerista kertovan sarjan.

Gullspångin pikkukaupungissa katoaa 17-vuotias lukiolainen Annabelle. Tapausta tutkimaan lähetetään Tukholmasta rikostutkija Charlie Lager kollegansa Anders Brattin kanssa. Kaupunki on Charlielle entuudestaan tuttu ja paluu sinne avaa vanhoja haavoja ja tuo pintaan tuskallisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Tutkimusten lomassa Charlie joutuu kamppailemaan omien demoniensa kanssa. Välillä valotetaan Annabellen viimeisiä hetkiä.

Olen hieman väsynyt ongelmaisiin päähenkilöihin dekkareissa, ja minua kyllästytti lukea taas yhdestä poliisista, jonka henilökohtainen elämä on solmussa. Tuntuu, että tämä on nähty jo niin monta kertaa, että olisi mukavaa vaihtelua, jos päähenkilöllä menisi omassa elämässään hyvin.

Siinä missä Clare Mackintoshin viime vuotinen psykologinen trilleri oli napakymppi, jäi Annabelle valitettavasti pettymykseksi. Sinänsä kirjassa ei ole varsinaisesti mitään vikaa vaan tarina rullaa eteen päin mallikkaasti ja kerronta on sujuvaa. Mutta jotain tästä kuitenkin puuttui. Lisäksi loppuratkaisu, niin yllättävä kuin se olikin, lässäytti koko homman ainakin minulla. Jotenkin jäi vain olo, tässäkö se nyt olikin, näinkö se sitten menikin. Olin suoraan sanottuna pettynyt. Niinpä tämä dekkari jäi vain ihan ok tasolle. Nopeasti luettu, yhtä nopeasti unohdettu. Kerronta oli kuitenkin sen verran sujuvaa, ja Charlien tulevat vaiheet kiinnostavat kaikesta huolimatta, joten kirjailijan seuraava teos päätyy varmasti lukulistalle.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös muun muassa: Riitta, Leena Lumi, Annika ja Marika Oksa.

Lina Bengtsdotter: Annabelle. (Otava 2018). Suomennos Sirkka-Liisa Sjöholm. 365 sivua. Ennakkokappale.

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Olin lukenut paljon positiivisia arvioita Clare Mackintoshin dekkarista(tai ehkä tämä on paremminkin psykologinen jännityskirja) Annoin sinun mennä ja olin varovaisen toiveikas tarttuessani kirjaan. Suhtauduin tosin kuitenkin varauksella takakannen hehkutukseen kaikkien aikojen nerokkaimmasta juonenkäänteestä, sen verran monta pettymystä (muun muassa paljon kehuttu Kiltti tyttö) matkan varrella on ollut.

Kirjan juonesta on vaikea kertoa kovin yksityiskohtaisesti paljastamatta liikaa. Alkuasetelma on se, että pieni poika jää auton alle ja kuolee. Autoilija ei pysähdy vaan jatkaa matkaansa, ja rikostutkijoilla on mahdottomalta vaikuttava rikos selvitettävänään. Johtolankoja ei juuri ole ja tutkimukset ajautuvat umpikujaan, mutta Ray Stevens ja Kate Evans eivät suostu luovuttamaan. Samaan aikaan poikansa menettänyt Jenna Gray on paennut tuskallisia muistoja syrjäiseen merenrantakylään Walesissa. Näkökulma vaihtelee rikostutkija Ray Stevensin ja Jenna Grayn välillä kirjailijan keriessä hitaasti auki arvoitusta, jonka juuret johtavat kauas menneisyyteen.

Joskus on hyvä tarttua kirjaan hieman pienemmin odotuksin, sillä silloin voi yllättyä positiivisesti. Niin kävi onneksi nyt, sillä kaikesta hehkutuksesta huolimatta olin kuitenkin vähän skeptinen kirjan yllättävyyden suhteen. Paljon dekkareita lukevana sitä jotenkin osaa ennakoida ja aavistaa useimmiten kaikkein yllättävimmätkin käänteet. Nyt en kuitenkaan pystynyt arvaamaan, mitä tuleman piti, vaikka yritin miettiä kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot mielessäni. Kirja pääsi todella yllättämään, vieläpä useamman kerran, ja se on harvinaista, mutta aina yhtä ilahduttavaa.

Mackintosh punoo juonta taitavasti ja hämää lukijaa tämän aavistamatta mitään. Voisi käyttää kulunutta ilmausta lukijaa viedään kuin pässiä narussa. Kirjaa oli lähes mahdotonta laskea käsistään ennen loppuratkaisua. Oli ilo lukea pitkästä aikaa koukuttava ja yllättävä psykologinen jännäri, niin monta pettymystä on tullut viime vuosina vastaan. Odotan innolla Mackintoshin seuraavan kirjan, Minä näen sinut, lukemista. Kirjaston jono näyttää tosin tällä hetkellä toivottoman pitkältä, joten saa nähdä maltanko odottaa vai sorrunko hankkimaan kirjan itselleni.


Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go). Gummerus 2017. Suomennos Päivi Pouttu-Delière. 418 sivua.

Ystävänpäivän lukumaraton

Päätin pitkästä aikaa lähteä mukaan lukumaratoniin nyt jo perinteeksi muodostuneen Ystävänpäivän lukumaratonin innostamana. Tänä vuonna maratonia emännöi Kirjavarkaan tunnustuksia -blogi, jossa voi käydä ilmoittautumassa mukaan. Maratoonata voi aikavälillä 10.-14.2.2018. haluamanaan ajankohtana. Tarkoitus on siis lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehtii ja jaksaa.
Tällä kertaa valitsin mukaan myös runoja, novelleja ja sarjakuvia, jotta lukeminen ei kävisi liian puuduttavaksi ja raskaaksi.
Aloitan lukemisen kello 16.00. Päivitän tätä postausta aina kun muistan. Twitterissä (@kuuntytar) ja Instagramissa (@kuutarlukee) raportoin aktiivisemmin.

Jatkoaika

Viime vuosi oli blogin suhteen hiljaiseloa. Pitkälti tämä johtui siitä, että lukeminen takkusi tavallista pahemmin. Kirja toisensa jälkeen jäi kesken eikä oikein mikään tuntunut lähtevän etenemään.  Kesällä innostuin sarjakuvista ja nimenomaan supersankarisarjakuvat veivät mukanaan. Hiljalleen vuoden loppua kohti myös kirjat alkoivat taas maistua.

Kirjoittaminen ei kuitenkaan lähtenyt luistamaan lukemisen myötä, ja mietinkin pitkään blogin lopettamista kokonaan. Pitkän harkinnan jälkeen, päätin kuitenkin vielä jatkaa ja katsoa, jos vaikka lukemisen elvyttyä taas normaaliksi myös blogiin kirjoittaminen lähtisi taas sujumaan. Blogi on nyt niin sanotusti jatkoajalla, katsotaan kuinka käy. Jos meno jatkuu yhtä hiljaisena kuin viime vuonna, on varmaan aika luovuttaa.

Mutta ehkä ei kannata mennä asioiden edelle. Siispä katsaus tämän vuoden lukuhaasteisiin. Päätin jälleen osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Mukana on mielenkiintoisia kohtia, joiden myötä tulee varmasti tartuttua kirjoihin, joita ei muuten tulisi lukeneeksi.

Reader, Why Did I Marry Him -blogissa alkoi uusi runohaaste vuoden alussa ja koska runojen lukeminenkin on jäänyt vähemmälle, pitihän siihenkin lähteä mukaan. Se onkin lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin.

Bongasin lisäksi Hurja hassu lukija -blogissa jo viime vuonna alkaneen, minulta täysin ohi menneen, Sarjakuvahaasteen, joka tuli sopivaan saumaan nyt, kun olen innostunut niistä oikein toden teolla.

Siinäpä haastetta tälle vuodelle. Suunnitelmissa on myös osallistua pitkästä aikaa Ystävänpäivän lukumaratoniin.

Arvo Salo: Lapualaisooppera

Lapualaisooppera on Arvo Salon kirjoittama ja Kaj Chydeniuksen säveltämä musiikkinäytelmä, joka on saanut kantaesityksensä vuonna 1966 Helsingin Ylioppilasteatterin 40-vuotisjuhlassa. Näytelmän kantaesityksen ohjasi Kalle Holmberg ja näyttelijäkaartissa oli mukana monia nuoria, sittemmin tunnetuksi tulleita näyttelijöitä, muun muassa Heikki Kinnunen, Vesa-Matti Loiri ja Pekka Laiho.

Näytelmä pohjautuu todellisiin tapahtumiin ja mukana on todellisia historiallisia henkilöitä kuten Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola, Lapuan liikkeen jäsen ja kokoomuksen sekä IKL:n poliitikko Hilja “Hurja Hilja” Riipinen sekä Artturi Vuorimaa, yksi Mäntsälän kapinan keskeisistä henkilöistä. Näytelmää puitiin jopa käräjillä, sillä Vuorimaa nosti kanteen Arvo Saloa vastaan, väittäen, että iso osa näytelmän teksteistä oli lainattu hänen muistelmateoksestaan Kokenut kaikki tietää. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi kanteen lopulta.

Näytelmässä on kuvattu Lapuan liikkeen synty ja sen tekemät väkivaltaisuudet murhista muilutuksiin ja Mäntsälän kapinan suunnitteluun. Pääpaino on nimenomaan oikeistoradikaalien toimien kuvaamisessa ja vasemmiston rooli jääkin valitettavan passiiviseksi. Sen tehtävänä on lähinnä passiifisesti vastustaa oikeiston lietsomaa väkivaltaa.

Pakko myöntää, että minua hieman hirvitti saatuani tietää kohdalleni osuneen teoksen. En ole juurikaan lukenut näytelmiä eikä kyseinen teos ollut minulle entuudestaan tuttu. Se on julkaistu reippaasti ennen syntymääni, joten minulla ei ole kosketuspintaa julkaisuaikaan ja sen ilmapiiriin. Niinpä tulin näytelmän lukemisen lisäksi tutkineeksi hieman syvemmin aihetta.

Liekö syynä ollut tottumattomuuteni näytelmien lukemiseen vai jonkin muu, mutta teoksen lukeminen tuntui jotenkin raskaalta huolimatta aiheen mielenkiintoisuudesta. Näytelmän lukemiseen ei minulta mennyt kauan, mutta jotenkin en vain saanut otetta itse tekstistä. Varsinkin lauluosuudet tuntuivat haastavilta.

En voinut olla lukiessani pohtimatta, että näytelmän aihepiiri on pelottavan ajankohtainen äärioikeston ja vasemmiston vastakkainasetteluineen. Ylioppilasteatteri onkin tehnyt Lapualaisoopperasta päivitetyn version kesäteatteriin viime vuonna näytelmän täytettyä pyöreitä. Voin vain kuvitella, miten hyvin näytelmän päivitys nykymenoon on saatu toteutettua. Ainakin aineksia riittää, kun seuraa vaikkapa sosiaalisen median keskustelua tai netin kommenttipalstojen meininkiä.

Myönnettäköön, että tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut ellei se olisi osunut kohdalleni tässä Ylen 101 kirjaa -projektissa. Ja vaikka tämä teos ei saanutkaan minua innostumaan näytelmien lukemisesta aiempaa enempää, itse aihepiiri kiinnostaa sen verran, että lukulistalle on ehdottomasti haalittava siitä kertova kirjallisuutta niin tieto- kuin kaunopuoleltakin.

Aikaisempia bloggauksia voit käydä tarkastelemassa Kirjablogit ja 101 kirjaa -sivun kautta. Sivuilta löytyy myös runsaasti muuta materiaalia mukaan valituista kirjoista.

Arvo Salo: Lapualaisooppera. Tammi 1967. 129 sivua. Kirjastosta lainattu.

Kirjablogit ja 101 kirjaa

Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä suuren nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi.  Sivustolta voi klikata suoraan Kansalliskirjaston Kirjojen Suomi -verkkokirjastoon lukemaan ohjelmissa käsiteltyjä verkkokirjoja. Yleiset kirjastot järjestävät lisäksi näihin kirjoihin liittyen tapahtumia ympäri Suomen kirjastoissa. Kirjojen Suomi löytyy myös Facebookista ja hashtagina toimii #kirjojensuomi.

Omalta osaltani hankkeen mielenkiintoisin osuus on ehdottomasti 101 kirjaa:

Millainen Suomi välittyy kaunokirjallisuudestamme sadan vuoden ajalta? Kirjojen Suomi tutkii, mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa.

Kirjojen Suomen sisarussarjoissa Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa käsitellään satayksi kirjaa – kirja jokaiselta vuodelta. Kirjat ovat Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin valitsemia. Valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia vaan joukossa on paljon yllätyksiä. Kaikki kirjat kertovat jotakin kiinnostavaa Suomesta itsenäisyyden aikana.

Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa käsittelevät samoja kirjoja, mutta hieman eri näkökulmasta. Sadan vuoden kirjat -ohjelma Yle Radio 1:ssä 10.1. alkaen tiistaisin ja torstaisin klo 17:15, 101 kirjaa Ylen Aamu-tv:ssä. Jokaisessa radio- ja tv-jaksossa käsitellään yksi kirja / vuosi  itsenäisyyden ajalta lähtien vuodesta 2016 ja päättyen vuoteen 1917. Lisäksi viimeinen 6.12.2017 lähetettävä erikoisjakso käsittelee vuoden 2017 kirjaa ja myös juhlistaa kotimaista kaunokirjallisuutta. Ensimmäiset 50 jaksoa (alkaen vuodesta 2016) ovat jo katsottavissa Yle Areenassa. Loput 50 jaksoa julkaistaan 30.6.

Kirjablogit ja 101 kirjaa -osuudessa on mukana kaikkiaan 81 kirjabloggaajaa. Kukin bloggaaja lukee kohdalleen osuneen kirjan ja julkaisee siitä blogitekstin samana päivänä, kun kirjaa käsitellään radiossa ja tv:ssä. Lähes kaikki teokset on luettavissa e-kirjoina Kirjojen Suomi -verkkosivuilla. Sivuilta löytyy myös Kirjakone, jonka avulla voi etsiä itselleen sopivan kirjan luettavaksi.

Itselleni osui vuosi 1966, jonka kirjaksi on valittu Arvo Salon Lapualaisooppera. Täytyy sanoa, että tämän myötä joudun lähtemään ihan tuntemattomille vesille seilaamaan, sillä näytelmiä on tullut luettua todella vähän.

Tässä vielä koko 100:n kirjan lista (vuoden 2017 kirja julkistetaan vuoden lopulla):

 2016 Remes Ilkka: Kiirastuli
2015 Hirvonen Elina: Kun aika loppuu
2014 Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia
2013 Rauhala Pauliina: Taivaslaulu
2012 Seppälä Juha: Mr Smith
2011 Liksom Rosa: Hytti nro 6
2010 Nummi Markus: Karkkipäivä
2009Verronen Maarit: Normaalia elämää
2008 Oksanen Sofi: Puhdistus
2007 Isomäki Risto: Litium 6
2006 Krohn Leena: Mehiläispaviljonki: kertomus parvista
2005 Salminen Arto: Kalavale
2004 Lundán Reko: Rinnakkain
2003 Sund Lars: Eriks bok
2002 Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie
2001 Tervo Jari: Suomemme heimo
2000 Peltoniemi Jusa: Jäähyväiset sukuromaanille
1999 Pimenoff Veronica Maa ilman vettä
1998 Raittila Hannu: Ei minulta mitään puutu
1997 Kunnas Mauri: Koiramäen joulukirkko
1996 Onkeli Kreetta: Ilonen talo
1995 Kalle Päätalo: Hyvästi Iijoki
1994 Paloheimo Matti: Valkoinen Mandela
1993 Joensuu Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä
1992 Katz Daniel: Saksalainen sikakoira
1991 Paasilinna Erno: Kauppamiehet isänmaan asialla
1990 Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi
1989 Idström Annika: Kirjeitä Trinidadiin
1988 Kontio Kari/ Nevanlinna Tuomas: Kirjava lehmä: suuri luento Suomen sodanjälkeisestä historiasta
1987 Kilpi Eeva: Animalia
1986 Tuuri Antti: Ameriikan raitti
1985 Pulkkinen Matti: Romaanihenkilön kuolema
1984 Saisio Pirkko: Kainin tytär
1983 Skiftesvik Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
1982 Utrio Kaari: Ruusulaakso
1981 Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
1980 Röyhkä Kauko: Tien laidalla Waterloo
1979 Asikainen, Melleri, Vuento: Pete Q
1978 Peltonen Juhani: Elmo
1977 Haavikko Paavo: Kansakunnan linja
1976 Rasa Risto: Kaksi seppää: runoja
1975 Kylätasku Jussi: Revari
1974 Meri Veijo: Kuviteltu kuolema
1973 Turunen Heikki: Simpauttaja
1972 Paasilinna Arto: Operaatio Finlandia
1971 Joenpelto Eeva: Vesissä toinen silmä
1970 Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu
1969 Laine Jarkko: Niin kulki Kolumbus
1968 Parras Tytti: Jojo
1967 Salama Hannu Minä, Olli ja Orvokki
1966 Salo Arvo Lapualaisooppera
1965 Mukka Timo K. Tabu
1964 Mikkola Marja-Leena Tyttö kuin kitara
1963 Rintala Paavo Sissiluutnantti
1962 Saarikoski Pentti Mitä tapahtuu todella
1961 Polva Anni Tiinalla on hyvä sydän
1960 Vartio Marja-Liisa Kaikki naiset näkevät unia
1959 Cleve Anders Gatstenar, Katukiviä
1958 Aapeli (Simo Puupponen) Pikku Pietarin piha
1957 Kunnas Kirsi Tiitiäisen tarinoita
1956 Virtanen Irja Kenttäharmaita naisia
1955 Virtanen Rauha S. Seljan tytöt
1954 Linna Väinö Tuntematon sotilas
1953 Räsänen Aino Näkemiin, Helena
1952 Huovinen Veikko Havukka-ahon ajattelija
1951 Kokko Yrjö Sudenhampainen kaulanauha
1950 Jansson Tove Muminpappans bravader, Muumipapan urotyöt
1949 Valentin.(Ensio Rislakki) Ruma Elsa
1948 Sinervo Elvi Vuorelle nousu
1947 Outsider Kilroy oli täällä: jännitysromaani
1946 Talvi Jussi Tällaista oli palata
1945 Waltari Mika Sinuhe, egyptiläinen
1944 Armas J. Pulla Jees, leskiyli-insinöörskä! sanoi vääpeli Ryhmy, Hupailu kotirintamalta.
1943 Hälli Matti Suopursu kukkii
1942 Pennanen Eila Ennen sotaa oli nuoruus
1941 Hämäläinen Helvi Säädyllinen murhenäytelmä
1940 Palolampi Erkki Kollaa kestää
1939 Wuolijoki Hella Niskavuoren leipä
1938 Paavolainen Olavi Risti ja hakaristi
1937 Laine Martti (Larni) Kuilu
1936 Salminen Sally Katrina
1935 Harmaja Saima Sateen jälkeen
1934 Vala Katri Paluu
1933 Lehtonen Joel Henkien taistelu
1932 Pekkanen Toivo Tehtaan varjossa
1931 Haanpää Pentti Noitaympyrä
1930 Uurto Iris Ruumiin ikävä
1929 Karimo Aarno Kumpujen yöstä
1928 Kallas Aino Sudenmorsian
1927 Seppänen Unto Taakankantajat
1926 Valtonen Hilja Nuoren opettajattaren varaventtiili
1925 Södergran Edith Maa jota ei ole ke
1924 Jotuni Maria Tohvelisankarin rouva
1923 Hänninen Kaarlo Kiveliön karkurit
1922 Swan Anni Pikkupappilassa
1921 Olli (Väinö Albert Nuorteva) Mustapartainen mies herättää pahennusta
1920 Aho Juhani Muistatko
1919 Sillanpää F.E. Hurskas kurjuus
1918 Leino Eino Vapauden kirja (pol. Runoja)
1917 Lehtimäki Konrad Ylös helvetistä

Uuden kirjavuoden aloitus

Blogi on horrostanut koko syksyn, sillä lukutahtikin on ollut vähän mitä sattuu. Viime vuoden lukutavoite, 60 kirjaa, jäi muutaman kirjan päähän, sillä syksyllä ei juuri lukeminen luistanut. Toisinaan tulee näitä pahempia jumituksia, täytyy toivoa, että tämä vuosi olisi sen suhteen parempi. Päätin nyt kuitenkin raahata blogin uuteen vuoteen ja toivoa sopii, että tänä vuonna ote olisi hitusen aktiivisempi. Mitään lupauksia en uskalla, itseni tuntien, antaa.

Viime vuoden Helmet-lukuhaasteesta jäi uupumaan 15 kohtaa, mutta pakkohan se on lähteä tänäkin vuonna mukaan, sen verran mielenkiintoisia kohtia haasteeseen on taas keksitty. Vuoden 2017 haaste löytyy täältä.

Vuosi lähtee käyntiin osallistumalla Klassikkojen lumoissa -blogin Talvi-iltain maratoniin, joka on käynnissä 1.1-8.1. Maratoniin voi ilmoittautua mukaan täällä. Itse ajattelin maratoonata 5.-6.1., jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Luvassa on myös itsenäisyyden juhlavuoteen liittyviä juttuja, joista lisää myöhemmin.